Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka

Puolalaisen Andrzej Sapkowskin Kohtalon miekka (Miecz Przeznaczenia) edustaa virkistävän omaperäistä fantasiakirjallisuutta. Vaikka sen hirviöitä surmaava päähenkilö, noituri Geralt Rivialainen on pinnalta katsottuna hyvin perinteinen sankari, hän paljastuu tarinoiden edetessä kiehtovan monimutkaiseksi ja ristiriitaiseksi hahmoksi. Tarinoissa esiin nousee moraalisia ongelmia, joihin eivät auta vain raaka voima ja terävä miekka. Tunnelmaa keventää herkullisesti kuivakka huumori.

Sapkowski viittaa ahkerasti muuhun fantasiakirjallisuuteen ja satuihin lainaten niistä hedelmällisesti aineksia. Perinteiset juonikulut hän kääntää kuitenkin usein ironisesti päälaelleen. Jos odottaa tarinan menevän perinteisten fantasiakertomusten tavalla, saa takuulla yllättyä.

Kohtalon miekkaa voi suositella lämpimästi niille, jotka kaipaavat valtavirrasta poikkeavaa fantasiakirjallisuutta. Tapani Kärkkäisen suoraan puolasta tekemä suomennos ansaitsee suuren kiitoksen: hän on keksinyt olennoille ja keskiaikaisille termeille mainioita suomenkielisiä vastineita ja saanut tekstin tuntumaan kuin suomeksi kirjoitetulta.

Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka. Suomentanut Tapani Kärkkäinen. WSOY 2011.

Lainaa tai varaa teos HelMetistä 

Timo Saarto: Vaitelias poika

Timo Saarron esikoisromaani Vaitelias poika kuvaa nostalgisen terävästi 1950-luvun puu-Pasilaa mutta välttää liiallisen menneisyyden ihannoinnin. Työttömyyden uhkaama Paul Degerlund, köyhyyttä vastaan kamppaileva Halmeen perhe, moottoripyöräjengiläiset ja kirjan muut henkilöt näyttäytyivät aikansa aitoina edustajina iloineen ja suruineen.

Romaani ei jää pelkäksi historialliseksi kuvaukseksi vaan kehittyy täysiveriseksi rikoskirjaksi, joka hyödyntää taidokkaasti henkilöiden välisiä  jännitteitä. Saarto pitää tarinan taitavasti kasassa ja juonen miellyttävän selkeänä.

Vaitelias poika on ehdottomasti nostalgiadekkarien eliittiä, mutta dekkareita vieroksuvienkin kannattaa tarttua tähän erinomaiseen psykologiseen romaaniin.

Timo Saarto: Vaitelias poika. Karisto 2011.

Lainaa tai varaa teos HelMetistä

 

Kristian Blomberg: Itsekseen muuttuva

Kristian Blombergin taidokas toinen runokokoelma herättää kiitolliseen ihmettelyyn ja kutsuu lukijaa jaettuun luomisen tilaan. Mitä voi tietää, mihin yltää kuvittelulla? Itsekseen muuttuva ammentaa sekä ranskalaisesta että viime vuosien suomalaisesta avantgardismista ja avaa samalla tietä tulevaisuuden runolle.

Sisällön ohella myös kirjan kaunis ulkoasu, sen materia, koskettaa ja on tehty kosketettavaksi. Kestävät pahvikannet on toteutettu ajan kanssa Heidelberg-painokoneella. Kanteen on painatettu maailman ensimmäinen valokuva, Louis Daguerren Boulevard du Temple (1838).

Avara ja meditatiivinen teos hakee runoutta faktoista: runo ja asia vuorottelevat ja rakentavat yhdessä dynaamisia, ennennäkemättömiä muodostelmia. Hengittävä kokonaisuus ei jätä rauhaan vaan liikuttaa kohti tulevaa.

Kristian Blomberg: Itsekseen muuttuva. Poesia 2011.

Lainaa tai varaa teos HelMetistä 

Olavi Ruitlane: Nainen

Olavi Ruitlane kuvaa pienoisromaanissaan Nainen (Naine) bukowskimaisen runoilevan rentun, Miehen, elämää. Miehen holtittoman elämän ja hänen ympäristöään kriittisesti kommentoivan asenteen voi ymmärtää joko alkoholinhuuruisena ja sovinistisena itsenäisyysjulistuksena tai terävinä huomioina niin sukupuolten kuin yhteiskunnan eri kerrosten välisistä ristiriidoista.

Monet Ruitlanen käsittelemistä aiheista ovat tabuja kulttuurista riippumatta: alkoholi, seksuaalisuus, mielenterveyden ja uusperheiden ongelmat, väkivalta, uskottomuus, hyväksikäyttö. Ruitlane nostaa karuista aiheistaan esiin myös niiden humoristisen puolen. Lukija jopa alkaa pitää Miehestä, vaikka ei hänen käytöstään hyväksyisikään.

Vaikka teoksen kieli ja tyyli ovat astetta perinteistä kaunokirjallisuutta uskaliaampaa, se ei vaikuta niinkään itsetarkoitukselliselta, vaan luonnolliselta keinolta kuvailla Miehen ajatusmaailmaa ja sen painotuksia myös visuaalisesti. Suomentaja Hannu Oittista ei voi kuin onnitella osuvasta ja värikkäästä käännöksestä.

Olavi Ruitlane: Nainen. Suomentanut Hannu Oittinen. Savukeidas 2011.

Lainaa tai varaa teos HelMetistä

Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta

Norjalaisen Per Pettersonin toinen suomennettu romaani on melankolinen, hidas kertomus ajasta, muistoista, minuuden kerrostumista ja avuttomuudesta katoavaisuuden edessä. Hienovireinen romaani avaa kuin vaivihkaa ihmisenä olemisen ydinkokemuksia.

Kirottu ajan katoava virta (Jeg forbanner tidens elv) muistuttaa Marcel Proustista, keskittyyhän Petterson kirjassaan muistamisen ongelmaan. Mutta toisin kuin Proust, joka loi kadonneesta ajasta oman maailmansa, Petterson korostaa muistin epätarkkuutta, taipumusta värittää mennyt suurpiirteisin, jopa valheellisin sävyin.

Per Petterson kirjoittaa omintakeista, vähäeleistä proosaa ja on taitava luomaan tunnelmia. Katriina Huttusen kirkas suomennos tekee oikeutta romaanin liikkuvalle avaruudelle.

Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta. Suomentanut Katriina Huttunen. Otava 2011.

Lainaa tai varaa teos HelMetistä

Viivi Luik: Varjoteatteri

Varjoteatteri (Varjuteater) on lumoava romaani Viivi Luikin matkasta Roomaan sekä kertomus itsenäisen Viron matkasta Eurooppaan. Varjoteatterin esiintyjistä monet ovat kotinsa menettäneitä muukalaisia vierailla mailla. Kadonneen kodin teema kulkee läpi kirjan.

Varjoteatteri on salaperäinen kirja, täynnä unikuvia ja enteitä.  Sattumalta kohdattu ihminen voi olla sanoma tulevaisuudesta. Luik liikkuu ilmavasti ajassa, mennyt ja tuleva ovat läsnä samanaikaisesti. Roomassa on jo ennen
hänen syntymäänsä odottamassa talo, joka hänen on määrä löytää. Matka on kuitenkin tehtävä Tallinnan, Helsingin, New Yorkin ja Berliinin kautta.

Matka ei ole leikintekoa, mutta lopulta kirjailija pääsee perille. Hän kulkee Rooman kaduilla kuin kotonaan tehden tarkkoja havaintoja. Lukija on oikeastaan katsoja Luikin varjoteatterissa, niin elävästi hän tuo näyttämölle tapaamiaan ihmisiä: kerjäläisiä, diplomaatteja, varkaita, silmänkääntäjän, hammaslääkärin, suutarin, kiinteistönvälittäjän, virolaisen pastorin. Koko tämä kirjava joukko jää lukijan seuraksi pitkäksi aikaa, samoin kuin kuva ikuisesta kaupungista. Luik hypnotisoi tiiviin runollisella kielellään, jonka sävyt Anja Salokanteleen käännös tavoittaa hienosti.

Kodin etsintä päättyy kauniisti: “Ymmärsin, että jos minulla on koti ja jos se koti on toisen ihmisen sydämessä, minun pitää kertoa se hänelle.”

Viivi Luik: Varjoteatteri. Suomentanut Anja Salokannel. Tammi 2011.

Lainaa tai varaa teos HelMetistä

Belinda Bauer: Hautanummi

Belinda Bauerin esikoisromaani Hautanummi (Blacklands) käsittelee hienovaraisesti ja taidokkaasti rankkoja teemoja: köyhyyttä, menetyksen tuskaa, kiusaamista ja pedofiliaa. Synkkiä sävyjä lieventävät perheen ja ystävyyden kaltaiset positiivisemmat aiheet.

Bauer nostaa päähenkilöiksi 12-vuotiaan Steven Lambin ja pedofiilisarjamurhaaja Arnold Averyn uudistaen rohkeasti perinteisten sarjamurhaajaromaanien asetelmia. Bauer osoittaa, että sarjamurhaajista voi kirjoittaa ilman väkivallalla mässäilyä tai yksityiskohtaisia ruumiinavauksia. Hän välttää moralisoinnin kuvaamalla ihmisiä sellaisina kuin he ovat.

Bauer on noussut kerralla psykologisen jännityskirjallisuuden eliittiin. Hautanummi on vetävä lukukokemus joka koukuttaa lukijan taitavalla kerronnallaan. Sirkka-Liisa Sjöblomin oivallinen käännös tavoittaa teoksen tunnelman.

Belinda Bauer: Hautanummi. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom. Karisto 2011.

Lainaa tai varaa teos HelMetistä

Birgitta Boucht: Tusenblad, en kvinna som snubblar

Tusenblad, en kvinna som snubblar, kertoo vanhasta naisesta, joka liukastuu kylpyammeessaan ja jää sinne makaamaan avuttomana ja yksin. Kotiavustajat tulevat seuraavan kerran vasta neljän päivän kuluttua, ja Tusenblad (Tuhalehtinen) joutuu odottamaan ammeen pohjalla ainoana lämmönlähteenään oranssi froteepyyhe. Hetkittäin hän onnistuu kurottautumaan juodakseen pari tippaa vettä.

Ammeessa maatessaan ja odottaessaan, että kuolema kenties korjaa, hän tarkastelee omaa elämäänsä. Elämä äidin varjossa on ollut usein tyhjää ja onnetonta. Lukija joutuu kohtaamaan yleismaailmallisen kysymyksen: voimmeko itse vaikuttaa elämänvalintoihimme ja pitäisikö meidän edes niin tehdä, vai olemmeko tuomitut elämään niiden odotusten mukaan, jotka kuvittelemme meille asetetun? Miten ihmiselämä lopulta muovautuu ja kenen tahdon mukaan?

Birgitta Bouchtin teos on ehdottomasti viime vuoden suomenruotsalaisen kirjallisuuden parhaimmistoa: sen kieli on kaunista ja tarina mukaansatempaava. Henkilöt nousevat lukijan eteen elävinä kirjan sivuilta. Ja vaikka Tusenbladin tarina on murheellinen, ei se ole ahdistava vaan ihmeellisen lohdullinen – jopa silloin kun loppu lähestyy.

Birgitta Boucht: Tusenblad, en kvinna som snubblar. Schildts 2011.

Lainaa tai varaa teos HelMetistä

 

Juhani Känkänen: Elämäni mustimmat hetket

Arvo Niskanen, tuleva isä ja potkut saanut mies hätääntyy ja pakenee. Pakomatka suuntautuu kotikaupunkiin äidin luo, minnepä muualle. Arvosta tuntuu, että tulevaisuutta ei ole, joten menneisyys täyttää senkin aukon ja kietoutuu hänen ympärilleen “kuin kaunis mutta karkea viltti”. Tästä alkaa hulvaton retki lapsuuteen. Surkuhupaisa yritys kirjoittaa paikallishistoriaa ei suju, sen sijaan omat muistot maalaavat elävän kuvan 60-luvun pikkukaupungista.

Kansikuva ja nimi johtavat harhaan. Elämäni mustimmat hetket on hauska kirja, Känkänen humoristi ja tarinankertoja jumalan armosta. Tunnelma on ilakoiva ja lämmin, vaikka mustiakin hetkiä on. Sankaria ja pikkukaupungin omalaatuisia tyyppejä tarkastellaan huvittuneella myötätunnolla, ei ilkeillen. Isän ja pojan suhde nousee lopulta kirjan vakavaksi teemaksi.

Känkäseen pätee sama totuus kuin kirjan sankariin: “siinä on valitettavasti ihminen, joka ei tästä elämästä kirjoittamatta selviä”. Onneksi. Känkänen tarjoaa vuoden hilpeimmät lukuhetket ja myös eväät lukijan omalle paluumatkalle lapsuuteen.

Juhani Känkänen: Elämäni mustimmat hetket. Teos 2011.

Lainaa ja varaa teos HelMetistä

Mia Vänskä: Saattaja

Mia Vänskän Saattaja yhdistää saumattomasti tämän päivän suomalaisarjen ja toisen todellisuuden fantasiamaailman luoden tarinasta sekä realistisen painostavan että selkäpiitä värisyttävän.

Saattaja kertoo sujuvasti ja vähäeleisesti myös parisuhteen vaikeudesta,
oman itsensä löytämisestä sekä vastuun kantamisen haasteista. Vänskä nivoo herkullisesti yhteen Liljan, romaanin nuoren päähenkilön, elämän
käännekohdat, eron ja muuton lapsuuden maisemiin sekä ikiaikaisen kuoleman myyttimaailman.

Fantasiamaailma huokuu kylmää ja kosteaa ahdistusta romaanin jokaiselta sivulta, vanhan rintamamiestalon jokaisesta narahduksesta ja elävästä luontokuvauksesta. Kauhun aineksista Vänskän käsissä syntyy keitos, joka piinaa loppuun saakka. Saattaja lyö mennen tullen laudalta monet kansainväliset kauhukirjallisuuden listaykköset.

Mia Vänskä: Saattaja. Atena 2011.

Lainaa tai varaa teos HelMetistä

Mooses Mentula: Musta timantti

Mooses Mentulan esikoiskokoelman Musta timantti ihmiset ovat arjen sankareita, jotka elämä yllättää yhä uudelleen, vaikkei aina kaikista iloisimmalla tavalla. Ehkäpä juuri siksi heistä on kasvanut sitkeitä taistelijoita.

Mentulan novelleissa arkiset asiat muuttuvat suuriksi ja täysin pieleen mennyt toiminta saattaa johtaa uuteen hienoon alkuun. Aikuisen miehen mäntyviha tai pienten poikien hiekkalaatikosta kaivama musta kivi saavat maagiset mittasuhteet pakkomielteeksi muuttuessaan. Mutta yhtä nopeasti kuin vimma tai huuma nousee, se myös menee ohi.

Teoksesta huomaa, että kirjailija on siviilityössään koulussa. Niin kovin suurella lämmöllä ja ymmärryksellä hän kuvaa etenkin lapsia ja nuoria. Monien novellien taustalla on nyky-Suomi syrjäytymisineen ja yksinäisyyksineen, mutta myös toivo ja aito välittäminen. Yhtä helppoa kuin on hukata, on myös löytää rakkaus ja ilo ja nauraa, vaikka sitten kyynelten läpi.

Mooses Mentula: Musta timantti. WSOY 2011.

Lainaa tai varaa teos HelMetistä

Charles Baudelaire: Pahan kukat

Vallankumouksellinen runoteos Pahan kukat (Les Fleurs du mal) on saanut tulkinnan, joka vetoaa voimalla nykylukijaan.

Ranskalaisen Charles Baudelairen (1821 – 1867) Pahan kukat ilmestyi ensi kerran täydellisessä asussaan vuonna 1861. Baudelaire toi aistillisissa, rappioromanttisissa runoissaan esiin urbaanin ihmisen ristiriidat ja kamppailut tavalla, joka avasi reittejä modernille ilmaisulle. Pahan kukissa ylevä ja banaali, henkevä ja lihallinen solmivat jännitteisen liiton.

Antti Nylénin tyylikäs käännös lähtee Pahan kukkien sisällöstä ja luopuu siksi mitasta. Vapaarytmisten runojen säkeet ja säkeistöt on jaettu uudelleen tunteella ja ajatuksella. Nylénin lyhentämätön tulkinta on voimannäyttö ja kulttuuriteko niin suomentajalta kuin kustantajalta.

Charles Baudelaire: Pahan kukat. Suomeksi tulkinnut Antti Nylén. Sammakko 2011.

Lainaa tai varaa teos HelMetistä